• Johanna

Vastakkainasettelu on näennäistä

"Todellisuudessa ei ole vastapuolta, vaan näennäisesti vastakkaiset muodostavat yhdessä kokonaisuuden." ... "On vain yksi ja yhteinen, kaikkialla läsnä oleva todellisuus. Vastakkainasettelu on näennäistä."

Näin kirjoitin Hypertodellisuus -kirjaani lukuun, jossa käsitellään sitä, mihin periaatteisiin meidän pitäisi elämämme perustaa ja miten siis elää.


Kirjoitin Minä Olen -lehteen kolme vuotta sitten seuraavan jutun vastakkainasettelusta. Jaan sen, sillä aihe on edelleen ajankohtainen, kohtaamme monelta suunnalta erilaista vastakkainasettelua.


Oleellista on se, miten vastakkainasetteluun reagoit. Valitsetko puolen? Näetkö vastakkainasettelun taakse, mitä sen taustalla todella on?



Valoa ja varjoa - pohdintaa vastakkainasettelusta


Jokin aika sitten näin puiston laidassa kävellessäni ryhmän noin kolmevuotiaita tarhalapsia hoitajineen. Hoitajat järjestivät juuri lapsia riviin ja pyysivät kaksi lasta näistä luokseen - heidän tehtävänsä olisi valita omat joukkueensa. Niinpä siis kumpikin vuorotellen valitsi yhden lapsen rivistä omalle puolelleen. Kun joukkueet olivat koossa, toinen joukkue heti jo aloitti psyykkauksen ja huuteli toiselle joukkueelle: ”Me jyrätään teidät, me jyrätään teidät!”. Ja vastaus oli sama: ”Eipäs vaan me jyrätään teidät!”


Aluksi tietysti hymyilytti, lapset olivat niin tohkeissaan joukkueestaan. Sitten jäin miettimään, mitä heille juuri opetettiin: koko porukka ei ole yhtä, vaan on oma ryhmä ja toinen, joka on vastapuoli. Siihen me ei kuuluta ja me voitetaan ne. Puhumattakaan tietysti siitä tavasta miten joukkuevalinta tehtiin viimeisen lapsen jäädessä seisomaan yksinään, kun häntä ei aluksi valittu kumpaankaan joukkueeseen… ”


Sinä päivänä huomasin joka puolella vastakkainasettelua. Vastakkainasettelun kulttuuri on oikeastaan niin tavallista, ettei sitä edes yleensä huomaa, se on niin arkipäiväämme: itä vs. länsi, maahanmuuttajat vs. syntyperäiset, rikkaat vs. köyhät, oikeisto vs. vasemmisto, valo vs. pimeä, tiede vs. uskonto, lääketiede vs. täydentävät hoidot jne. Jopa monet perustavimmista kysymyksistä arjessamme juontavat juurensa vastakkainasetteluun, joka on usein jopa keinotekoista. Vastakkainasettelua syvemmälle näkeminen voisi vapauttaa turhasta taistelusta elämään. Kirjoitin tämän jutun herätelläkseni pohtimaan vastakkainasettelua ja todellisuutta.


Näkemyksiä vastakkainasettelusta




Intialainen guru, filosofi, joogi Paramahansa Yogananda kirjoittaa kirjassaan Joogin omaelämäkerta:

Luomakunta koostuu niin valosta kuin varjosta. … Mayan hyvän ja pahan täytyy olla voitolla vuorotellen. Jos ilo olisi loputonta, haluaisiko ihminen milloinkaan mitään muuta? Ilman kärsimystä hän tuskin muistaa todellista kotiaan. … Luomakunta on vain suunnaton elokuva ja oma todellisuutemme ei ole siinä vaan sen tuolla puolen.”

Hänen mukaansa olemme siis kahden vastakohdan, valon ja varjon - hyvän ja pahan, koostamia, ja tehtävämme on oppia kärsimyksestä. Kärsimys auttaa kohti todellista sisintämme. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta kuin mitä koemme tässä maailmassa, ja vastakohdatkin ovat siis vain harha.


Myös Carl Jung korostaa tasapainoa ja vastakkaisuuksien merkitystä:

Sana ”Onnellisuus” menettäisi merkityksensä, ellei se olisi surumielisyyden tasapainottama”.

Osho, intialainen 1900-luvulla elänyt henkinen opettaja, sanoo puolestaan:

”Mieli on dualistinen, se tekee aina vastakkainasettelua: voittaja ja voitettu, havaitsija ja havaittava, kohde ja kokija, päivä ja yö. Jopa nekin jaetaan vastakkaisiin, joita ei ole jaettu. Päivää ei voi erottaa yöstä, eikä syntymää kuolemasta. Ne ovat kaikki samaa alkuperää. Mutta mieli jakaa kaiken vastakkain, vastakohtiin. Mikään ei ole vastakohta ilmenemiseltään, kaikki ristiriidat ovat vain näennäisiä. Syvimmältä olemukseltaan kaikki ristiriidat sulavat yhteen.

Osho siis selittää vastakkainasettelua mielen ominaisuutena. Pohjimmiltaan kaikki on kuitenkin yhtä ja samaa kokonaisuutta, ja vastakohdat vain näennäisiä.

Tanskalainen fyysikko Niels Bohr, kvanttimekaniikan yksi merkittävimpiä kehittäjiä, sanookin: ”Oikean toteamuksen vastakohta on väärä toteamus. Oikean totuuden vastakohta voi kuitenkin olla toinen oikea totuus.

Valolla on dualistinen luonne


Tähän Bohrin lauseeseen sisältyy kvanttifysiikan yhteys idän filosofioihin - ja myös eräs näkemys vastakkainasettelusta.


Tätä valottaakseni, muutama sana siitä mitä valon luonteesta tiedetään.


Valon käyttäytymistä ja ominaisuuksia ymmärtääksemme tarvitaan - kuinka ollakaan - dualistista mallia. Valolla on sekä aaltojen että hiukkasten ominaisuuksia: välillä valo käyttäytyy kuin aalto, välillä kuin hiukkanen. Yksi kuuluisimpia esimerkkejä havainnollistamaan valon kaksoisluonnetta on Youngin kaksoisrakokoe. Koe tehtiin alunperin jo vuonna 1802, ja sillä Thomas Young osoitti valon aaltoluonteen. 1800-luvun kuluessa valon hiukkasluonne oli kuitenkin saanut paljon kannatusta, ja vasta valokvanttihypoteesin avulla pystyttiin selittämään ilmiötä tarkemmin. Valo voi olla hiukkasia tai aaltoja, riippuen miten sitä ilmaistaan.


Kaksoisrakokokeessa valohiukkasten eli fotonien hiukkassuihku kohdistetaan seinämään, jossa on kaksi rakoa, ja siitä edelleen varjostimelle. Alkuperäisessä kokeessa 1800-luvulla rakosysteemiä valaistiin auringonvalolla. Varjostimelle muodostuu aaltokuvio, mikä on osoitus valon aaltoluonteesta. Kulkiessaan kahden raon systeemin läpi aalto käyttäytyy niin kuin raot olisivat kumpikin aallon lähteitä. Kaksi aaltoa interferoivat, jolloin osa aallosta vahvistuu ja osa heikentyy, ja varjostimelle syntyy interferoituneen aallon kuvio, eli keskellä vahvin viiva, ja useita viivoja sen molemmin puolin.


Jos valonlähde korvataan yksittäisiä hiukkasia suihkuttavalla valonlähteellä, ja valohiukkasia, fotoneita, suihkutetaan yksi kerrallaan raoista, hiukkaset osuvat varjostimelle yksi kerrallaan mutta yhdessä muodostavat aaltokuvion, aivan kuin hiukkaset tietäisivät, mistä muut hiukkaset ovat menneet. Kun tarkkaillaan hiukkasilmaisimen avulla, kummasta raosta hiukkanen kulkee, ne alkavatkin käyttäytyä kuin hiukkaset, ja varjostimelle muodostuu vain kaksi viivaa osoituksena hiukkasmaisista radoista. Aivan kuin hiukkanen tietäisi, että sitä tarkkaillaan.


Valolla on siis kaksoisluonne: se käyttäytyy välillä kuin hiukkanen ja välillä kuin aalto. Hiukkasluonteeseen kuuluu, että säteilykvantin paikka kunakin hetkenä tiedetään. Aaltoluonteeseen taas kuuluu, että paikkaa ei voida määrittää. Hiukkasluonne ja aaltoluonne ovat keskenään ristiriitaisia, mutta molemmat on hyväksyttävä, jos haluaa ymmärtää kaikkia säteilyyn liittyviä ominaisuuksia.


Vastakohdat täydentävät ja luovat yhdessä kokonaisuuden


Hiukkasluonne ja aaltoluonne ovat keskenään ristiriitaisia samaan tyyliin kuin kiinalaisen filosofian yin ja yang, kaksi vastakkaista mutta toisiaan täydentävää voimaa. Ne kuvaavat sitä, kuinka kaksi ääripäätä ovat todellisuudessa komplementaarisia eli toisiaan täydentäviä ja yhteydessä toisiinsa.

Tämä kaksijakoisuus näkyy myös kiinalaisessa tieteessä, filosofiassa ja lääkinnässä, joissa pyritään eri menetelmin palauttamaan yinin ja yangin tasapainoa. Yin ja yang -symbolissa musta ja valkoinen pisara kietoutuvat toisiinsa, ja mustan osan keskellä on valkoinen piste ja valkoisen osan keskellä on musta piste. Symboli kuvaa sitä, miten yin sisältää siemenen yangia ja yang yiniä, ja molemmat osat antavat vuorollaan tilaa toisilleen. Yin ja yang yhdessä on kokonaisuus. Molemmat ovat olemassa, ne yhdessä muodostavat todellisuuden. Jos jompikumpi on ”tosi”, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että toinen ei olisi tosi, kuten tavallisesti matematiikassa toden vastakohta on ”epätosi”.


Kvanttimekaniikan ja idän filosofioiden yhteyttä voi kuvastaa se, että Niels Bohr otti päästessään tanskalaisen Elefanttiritarikunnan jäseneksi vaakunaansa yin-yang-symbolin yhdistettynä tekstiin ”Vastakohdat ovat komplementaarisia”.


Koko kvanttimekaniikkaan sisältyy siis tämä ajatus atomimaailman komplementaarisesta luonteesta. Kaksi ristiriitaista osaa voivat olla toisiaan täydentäviä ja yhdessä muodostaa todellisuuden. Kvanttimekaniikasta löytyy enemmänkin tällaisia komplementaarisia suureita, kuten esimerkiksi paikka ja liikemäärä tai energia ja aika. Mitä tarkemmin toinen voidaan määrittää, sitä epätarkempaa on tieto toisesta. Tämä tunnetaan myös Heisenbergin epätarkkuusperiaatteena, ja se antaa mittaustarkkuuden rajat. On mahdotonta määrittää tarkasti samanaikaisesti näitä suurepareja. Kun mittausta tehdään, niin samalla vaikutetaan myös mitattavaan arvoon, eikä se ole enää sama kuin ennen mittausta.



Mitä tästä kaikesta voisi oppia? Usein vastakohdat ohjaavat siihen, että on valittava toinen. Valintoja tehdessä olisi ehkä hyvä muistaa, että ne ovat vain näennäisiä ja todellisuus on jotakin muuta. Valinnan tekeminen ei myöskään tarkoita sitä, että toinen vaihtoehto olisi väärä.”


Pimeän keskellä on aina valoa, samoin myös valo sisältää pimeyden”.
  • Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Amazon
  • LinkedIn
  • YouTube

© 2020 Johanna Blomqvist

© 2020 Johanna Blomqvist